Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Käytiin tänään taas metsässä juoksentelemassa (kyllä, koiran lisäksi ihmisetkin joutuivat vähän juoksemaan), ja minä otin kameran mukaan harjoitellakseni kuvausta. Tämmöiselle aloittelijalle tuommoisen aropupun kuvaaminen on vielä hivenen haastavaa ellei jopa mahdotonta. Ne hetket kun tuo rakki pysyi paikalla se oli kuitenkin niin kaukana ettei mun kittiputken polttoväli (hehe oon oppinu uusia sanoja, käytänköhän niitä oikein? :D) riittänyt sinne asti.

Noh muutaman kerran päädyttiin Toffen kanssa kuitenkin nokikkain ja sain pari kuvaa räpsittyä.

Olihan mulla mukana myös tuo vähän helpommin paikallaan pysyvä lemmikki:

Autoista päätellen metsässä oli melkoinen ruuhka, mutta me ajettiin niin pitkälle että autot väheni ja uskallettiin päästää koira ulos. Kuvailin siis muutaman hetken ja melkein heti kun sulloin kameran takaisin metsänreunasta tuli esiin suomenpystykorva jolla tuntui olevan paljon asiaa. Toffehan oli tietysti heti siellä moikkaamassa tulokasta (joka onneksionneksionneksi oli narttu) ja meidän huutelun jälkeen se jo näytti melkein luopuvan ja jatkavan meidän kanssa matkaa......kunnes. Se pystykorva lähti ehkä peloissaan juoksemaan takaisin metsään ja Toffe tietysti perässä.
Ja eikun perään vaan mekin J:n kanssa. Pystykorva onneksi haukkui koko ajan niin pystyttiin paikantamaan missä koirat on vaikka näköyhteys siellä rytekössä olikin melko huono. J ehti koirien luokse ennen minua ja siellä pystykorva omistajineen odotteli meitä hakemaan Toffen pois. Omistaja oli kuulemma miettinyt että mihinkähän hällä koira hävisi kun se jo juoksee takaisin vieras koira kintereillä ja me ihmiset sitten karjuen hännillä.
Hassu tilanne, ei tosin olisi varmaan paljoa naurattanut jos vastaan tuleva koira olisikin ollut uros..

Tämän päivän reissusta opimme siis sen että viikonloppuisin ei kannata valmiiksi täyteen metsään änkeä ja sen, että meillä on vielä hivenen Toffen kanssa opeteltavaan tuon kuulolla pysymisen kanssa...

Reissulaiset palaavat kotiin

Vietimme joulua mummolassani Iissä ja olimme Toffen kanssa ressussa likipitäen viikon. Maanantai-iltana matka jatkui anoppilasta mummolaan Iihin ja siellä viihdyimme kolme päivää.

Menomatkalla mummolaan pysähdyimme Vuokatissa mökillämme hetkeksi, ja päästin Toffen irti. Oli jo melko pimeää, mutta Toffella oli muutama vilkkuvalo valjaissa kiinni, joten näin hyvin missä se juoksi. Vuokatissa Toffe paljasti itsestään aivan uuden puolen, se oli nimittäin hurja vahtikoira! Huomasin jo heti alkuun Toffen meille tullessa, että sillä on kotona tapana vahtia taloon tulijoita tarkemmin pimeällä kuin päivällä, mutta yleensä se on päästänyt vain muutaman haukahduksen. Nyt kuitenkin, kun isäni kulki pimeää mökkitietä meitä muita kohti, Toffe ei jostain syystä tunnistanut häntä, vaan aloitti hirmuisen haukun ja pelokkaana/suojelevana pörräsin meidän muiden ympärille eikä uskaltanut mennä uhan luokse, vaan hurjalla haukullaan koetti häätää sitä pois. Isä kuitenkin jatkoin lähestymistään ja nössötoffe alkoi perääntyä, kunnes tunnisti isäni äänen. Sitten isä saikin hännänheilautuksi tervehdykseksi ja Toffe oli unohtanut koko episodin. Hassu koira. :D

Iihin päästyämme mummin tupa oli melkoisen lämmin, kun mummi on semmoinen vilukissa että viihtyy parhaiten vähintään kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilassa, ja siinä torpan täyttyessä sukulaisista lämpö kiri kotoisaan kahteenkymmeneenkahdeksaan asteeseen. Ei siinä paljon ketään naurattanut hikoillessa (paitsi mummi ei hikoillut), mutta kaikkein vähiten ehkä Toffea, joka on juuri kasvattamassa upeaa talviturkkiaan.

Toffen joulu kului siis läkähtyessä ja jouluherkkuja kerjäten. Ihmisten tavoin Toffekin taisi syödä hivenen liikaa jouluherkkuja.. :--)) Sai se muutamia lahjojakin, mutta olosuhteista johtuen se ei niistä jaksanut kiinnostua. Keskittyi siis lähinnä itsensä viilentelyyn ja ruuan sulatteluun.

Minä taas ähkystä ja kuumuudesta huolimatta jaksoin innostua saamistani lahjoista, ja yksi mieleenpainuvimmista olikin oma uusi kamera! Tästä lähtien blogin kuvista vastaakin minun uudenuutukainen Samsung NX 1000!! Tässä kovasti koetan opetella käyttämään sitä, jotta joku kaunis päivä armaat lukijani (hih, onhan teitä kuuleman mukaan ainakin neljä!) saisivat nauttia upeista vähemmän karseista visuaalisista elämyksistä.

Toffen joululahjat

Joulupäivänä lähdimme kuumuutta karkuun muutaman kilometrin päähän isoisäni rakentamalle mökille. Mökki on metsässä joen rannalla, joten Toffe pääsi taas irti. Piti vain huolehtia ettei Toffe juokse heikoille jäille.

Toffen ällöttävä lelulöytö: vuosikausia ties missä lojunut katiskamerkki.

Papan mökki.

Kuvista voi päätellä minun harjoitelleen mökkireissulla kameran käyttöä. Toffe puolestaan riekkui ja rälläsi sydämensä kyllyydestä, koska onhan se nyt siistiä olla ihan uudessa paikassa irti! Ihme kyllä se ei yrittänytkään lähteä huitelemaan ympäröivään metsään, vaan pysytteli kiltisti piha-alueella. :)

Tapaninpäivänä eli tänään tulimmekin sitten takaisin kotiin. Minun lisäkseni koirallakin vaikutti olevan hivenen koti-ikävä, sillä varsin tyytyväisenä se kiiruhti sisälle tutkimaan onko joka nurkka pysynyt samanlaisena hänen ollessan poissa. Illan päälle kävimme vielä tekemässä omalla kylällä pikkulenkin ja tsekkaamassa tuttujen tolppien hajut. ;) Nyt uupunut reissulainen toipuu matkastaan omalla paikallaan nukkuen ja viikon aikana saatuja jouluherkkuja sulatellen. :)

Vuosi lähenee loppuaan, ja meilläkin Toffelandiassa katseet käännetään kohti tulevaa. Ensi vuoden haasteena ovat heti alkuun tammikuussa Kajaani KV ja helmikuussa Joensuun RN ja jälleen Jyväskylä KV. Tuohon asti on vasta suunnitelmia lyöty lukkoon, mutta eiköhän meidät voi bongata vielä monista muistakin näyttelykehistä sitten alkavan vuoden edetessä. 

Keväällä lumien sulettua (taivutetaanko se noin?) olisi tarkoitus taas jatkaa mejä-harrastusta, ja tottakai jatkamme aktiivisesti toisten koirien ohittamisen harjoittelua. Saapa nähdä keksinkö vielä jonkin uuden kurssin meille käytäväksi ensi kesänä. Sen, ja monta muutakin asiaa aika näyttää ajallaan. :)

Pikapäivitys

Tämä joulu on siitä erityinen, ettemme vietä sitä kotona niin kuin yleensä. Nyt olemme olleet pari päivää miehekkeen ja Toffen kanssa anoppilassa, ja tänään illalla matkamme jatkuu kohti pohjoista mummolaani.

Meillä kotona käy harvoin lapsia, joten Toffen ei ole tarvinnut tottua niihin. Kuitenkin olen ihan superylpeä siitä, kun täällä on miehekkeen siskon lapsia, joiden kanssa Toffella ei ole mitään ongelmaa. Yksi lapsista pelkääkin Toffea, mutta poika vain käy välillä nuuhkaisemassa häntä ja tulee pyynnöstä pois "pelottelemasta".

Nupe sai kunnian säilyttää kasvonsa <3

Ihailkaa taitojani Paintin käytön suhteen! 

Seuraavaksi vois opetella vaikka kuvien asettelun täällä blogissa niin ei tartteis kaikkia laittaa aina tyhmästi yhteen pötköön...........

Tämmöstä tänne siis..Toffe nauttii kyläilystä kun se saa paljon huomiota ja herkkuja. :) Loppuun vielä jouluntoivotuskuva Toffelta. Mitä saa kun yhdistää huonon kuvaajan suttuisen kännykkäkameran kanssa ja poseerauksesta kiinnostumattoman karvaturrin? Ei näköjään ainakaan joulukorttikuvaa.....

t

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille Toffen faneille!

Toivottavat Hänen Ylhäisyytensä sekä hoviväki

Tilannekatsaus

Täytynee tunnustaa jotain....En oo ihan niin tehokkaasti alottanu niitä muiden koirien ohitusharjoituksia kun edelllisessä postauksessani lupasin... Katsekontakia harjoitellaan kyllä päivittäin, mutta edelleen meillä tulee niitä huonoja ohituksia kun en ohita tarpeeksi kaukaa ja Toffe aloittaa rähinän. Tänään kuitenkin lenkillä vastaan tuli muutama koira ja ensimmäisen jälkeen tajusin kaivaa namit esiin ja ohituksen ajaksi keskityttiin Toffen kanssa niihin. En vielä pyytänyt kontaktia koska koira ei sitä osaa, mutta tyytyväisenä se teki muita juttuja mitä käskin. Saatiinpahan vähän seisomisharjoitusta ulkosallakin. :)

Toffella oli muuten kuukausipäivä ja nyt tuo apina onkin jo 1v ja 9kk vanha! Eli se on ollu mulla jo viisi kuukautta! Huhhuh. Sen kunniaksi otettiin parit rakennekuvat eilen, mutta jouduttiin ottamaan ne taas sisällä koska ulkona on aina niin pimeää. :(

Tässä eilen otettu kuva ja vertailukohteeksi kuukausi sitten otettu sertikuva (ja samalla vähän todistusaineistoa Toffen menestyksestä ;)) :
                                                           

Thänks Lode!

Harjottelin uuden näyttelypannan käyttöä..
Pitänee harjoitella vielä lisää haha.

         

            

Se on lihonut!! Parissa viikossa! Sen alalinja ei enäää nouse niin jyrkästi ja se näyttää muutenkin veltommalta..Vai voiko se johtua kasvaneesta karvasta..? Hah, tuskimpa :D Myönnettäköön että viime viikkojen kurjan sään vuoksi lenkkeilyt on jääny vähemmälle, mutta nyt pitää karaistuaja alkaa lenkkeillä taas kunnolla!

Psst! Oon järjestäny Toffelle yllätyksen huomiselle. ;) Siitä varmaan lisää sitten myöhemmin, samoin kuin joulusta! Mitenköhän me maltetaan odottaa joululahjoja?!

Niskasta kiinni

Mulla on aamulla töitä, ja tiedossa on rankka päivä, joten tottakai selailen kahdelta yöllä koirankoulutussivuja...

Meillä on Toffen kanssa tässä koko ajan ollut pientä ohitusongelmaa lenkillä. Tai ei ehkä ihan pientäkään...Ja tottapuhuen se on jopa pahentunut tässä kuluneiden kuukausien aikana.

Toffehan on (teini)akitamaiseen tapaan hyvin dominoiva muita uroksia kohtaa, ja ehkä epävarmuudestankin johtuen se kokee tarpeelliseksi rähistä. Nähdessään vastaan tulevan uroksen Toffe aloittaa uhkaavan tuijotuksen ja sitten vastapuolen reaktiosta riippuen joko tekee pikku hyökkäyksen, jonka estän hihnasta nykäisyllä tai vaihtoiehtoisesti kunnon rähinähyökkäyksen jonka estoon joudun käyttämään koko kehoani.
Myöskään narttujen ohittaminen ei suju meillä neutraalisti, vaan niitäkin pitäisi päästä moikkaamaan.

Minä teen uudenvuodenlupauksen nyt hivenen etuajassa ja otan koiran sijasta itseäni niskasta kinni. Tavoitteena on saada koirien ohituksesta vaivatonta tulevan vuoden aikana. Aloitan tekemällä kontaktiharjoituksia näiden ohjeiden mukaan. Ensin siis harjoitellaan kontaktia häiriöttömästi helpossa paikassa, ja vähitelleen vaikeutetaan harjoitusta. Sitten aletaan hyödyntää opittua kontaktia ohitustilanteissa. Siihen asti vältellään liian kiihkeitä ja vaikeita ohitustilanteita. Kierretään koirakot tarpeeksi kaukaa ja kiinnitetään huomiota johonkin muuhun. Helppo homma, vai mitä?

Meillähän on ollut samaa rähinäongelmaa myös näyttelykehssä, mutta siellä olen sen saanut kuriin namien avulla. Olen kokeillut sitä myös lenkeillä, mutten kuitenkaan ole kokenut sitä toimivaksi. Ensinnäkin imuttaminen on aika kivuliasta kun koira jyrsii namin toivossa kuivia kynsinauhojani. Ja toisaalta jos Toffe ei niissä tilanteissa edes huomaa sitä toista koiraa kun on niin hekumoissaan niistä nameista niin onko harjoituksesta edes mitään hyötyä?
Joten meidän tosiaan pitää opetella se kontakti, jotta koira jaksaa keskittyä minuun, ja voin imuttamisen sijasta syöttää nameja koko ajan ja samalla säästää kynsinauhani.

Ja sitten ei kun vaan tuumasta toimeen. Nyt kun tämä on täällä julistettu, niin en voi enää laistaa asiasta!

Toffe odottaa innolla alkavaa tehokoulutusta!

Kuvapostaus

Tänään oli kamala myrsky ja aamulenkillä kulettiin Toffen kans melkosessa etukenossa vastatuuleen, joten pitkän lenkin tilalle koetin kehitellä Toffelle tekemistä kotona.
Annoin sille pakkasesta semmosen eläinkaupasta osetun puristeluu(?)kengän jonka sisään olin sullonu jauhelihaa. Hyvä tovi Toffella kestikin sen robleeman ratkomisessa. :)

Löysin koneelta myös pari muuta hauskaa kuvaa joita en oo tainnu vielä julkasta täällä.

Viirusilmän kans ihmettelemässä edellisyönä sataneita lumia.

 Jee sain kuvat korjattua!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Toffe on viettänyt itsenäisyyspäivää piparitaikinaa syöden (=varastaen). :D

Eilen tuli vuosi täyteen Onnin pois menosta. Uskomatonta että siitä tosiaan on nyt se vuosi. Paljon on tapahtunut tänä aikana, ja toisaalta tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmänkin, mutta toisaalta taas tuntuu kuin vasta eilen olisin hyvästellyt Onnin eläinlääkärin huoneessa.

Ps. Uus banneri, kiitos Minna!

Viikon liikuntakooste

.Tiistaina 26.11.

• Metsälenkki irti juosten 1h
• Remmilenkki hölkäten ja kävellen n. 15min
• Iltalenkki remmissä 25min

Keskiviikkona 27.11.

• Aamupissatus 20min
• Metsälenkki liinassa 1h (rankempi kuin irti olo koska suvikelillä liina kastuu ja painaa)
• Rento remmilenkki nuuskutellen n. 30min

Torstaina 28.11.

• Remmilenkki 40min
• Remmilenkki 35min
• Päivän pissalenkit yhteensä n. 15min

Perjantaina 29.11.

• Lenkki irti metsässä 35min
• Remmilenkki 45min
• Remmilenkki 30min

Lauantaina 30.11.

• Remmilenkki 30min x3

Sunnuntaina 1.12.

• Yleistä riekkumista takapihalla eli lumitöiden häiriköintiä n. 30min
• Remmilenkki leppoisasti nuuskutellen 45min
• Remmilenkki 1h

Maanantaina 2.12.

• Remmilenkki 40min
• Lumitöitä taas 20min
• Remmilenkki 1h 10min

Tiistaina 3.12.

• Juoksentelua metsätiellä ja lumihangessa 30min
• Remmilenkki 30min

Tämän päivän liikkumiset jäi vähemmälle nukutuksen vuoksi.

Ythteensä tällä viikolla ollaan liikuttu siis 13 tuntia ja 45 minuuttia. Huhhuh kun kuulostaa vähältä :o
Oon koittanu pitää päivittäisen likunnan vähintään siinä tunnissa, ja se on näköjään pysynyt. Toki Toffe saa lähes päivittäin erilaisia aktivointleluja, mutta silti minusta tuntuu että ihan alarajoilla mennään...Varsinkin nyt kun kelit ovat viilenneet ja herran liikkumisen into vain kasvaa. Toisaalta Toffe on vaikuttant ainakin tähän asti pysyvän melko tyytyväisenä kun pääsee ainakin kerran viikossa juoksemaan vapaana normilenkkien lisäksi. :)

Lonkka- ja silmätarkki

Tänään siis käytiin lääkärissä peilaamassa silmät ja kuvauttamassa lonkat.

Minua jännitti miten meillä menee ensimmäinen lääkärireissu, kun namejakaan ei saanut antaa nukutuksen vuoksi. Onneksi Toffe kuitenkin osasi käyttäytyä suht hyvin eikä mitään ongelmia ollut.

Toffea jännitti lääkärin pöydälle nouseminen silmien tarkistuksen ajaksi. Reppana ihan tärisi. :( Silmät oli ok (jee!!) ja sitten lääkäri tuikkasikin heti nukutuspiikin ja mentiin Toffen kanssa röntgenhuoneeseen odottelemaan rauhoitteen vaikutusta.

Lonkat kuvattiin ja en saanut kunnolla selvää mitä lääkäri niistä sanoi. Toinen on ilmeisesti alempana ja siitä saattaa tulla B tai C. Ei siis ihan priimaa mutta kelpaa meille. :) oikeesti harmttaa vähän mutta toisaalta kyllähän semmoiset kotikoiralla menee kun meillä ei ole suunnitelmissa harrastaa mitään kovin paljoa luustoa kuormittavaa

Miulle ei tää kuva kerro oiken mitään, mutta ehkä jollekulle muulle..?

Toffe heräsi melkoa äkkiä nukutuksesta ja huusi niin että miulla ihan sydäntä riipi. Ja sama itku jatkuu vielä nyt kotonakin. :( Noh, katsellaan nyt milloin nukutusaine lakkaa vaikuttamasta ja koira palautuu taas omaksi itsekseen. :)

Ainiin, ja ei muuten ole helppoa koittaa saada yli 30kg painoista koiraa autoon, kun se retkahtaa sen auton eteen kyljelleen makaamaan ihan veltoksi.... :D

Uusi ihana lelu!

Ostin viime viikolla Toffelle "sertilahjaksi" pienen aktivointilelun. Lelu on todella helppo, ja mietin jo ostaessani että saakohan Toffe sen parissa kulutettua minuuttiakaan ennen kuin on vetänyt kaikki nappulat naamariinsa.

Kyseessä on siis Trixie-merkkinen lelu joka näyttää tältä:

Kuva kopioitu www.wayfair.fi -sivustolta

Mukavana yllätyksenä lelun sisällä on kolme muovista tikkua vaikeuttamassa namien tuloa rei'istä ulos. Tikut saa myös tarvittaessa ottaa pois.

Toffe on nyt parit kerrat leikkinyt tuolla lelulla, ja on sillä aina enemmän kuin muutama minuutti sen kanssa vierähtänyt. Lisäksi se on joutunut jopa käyttämään vähän päätään lelun kanssa, koska se on niin erilainen kuin Toffen aiemmin ratkomat aivopähkinät.
Aiemmin olen antanut Toffelle pahvilaatikoita ja tyhjiä muovipulloja joiden sisään olen laittanut nameja. Pahvit Toffe on repinyt silpuksi saadakseen namit ja pulloja se viskelee niin että välillä niistä lentää muutama nappula ulos. Näitä kikkoja Toffe nyt kokeili tietysti tähän uuteenkin leluun. Repiminen ei tietenkään auttanut, ja viskelemälläkin napuja tulee hyvin vähän. On ollut hauska seurata kun koira miettii päänsä puhki miten ihmeessä mokomasta pötköstä saa herkut ulos. :D

Nyt harjoittelun jälkeen Toffe jo varsin nohevasti pyörittelee lelua ja saa nappulansa ulos, tässä todistusaineistoa:

Enkä enää edes jaksa pahoitella laadusta....
Tuo viereinen huone missä näkyy laattalattia on meidän keittiö, jonne Toffella on pääsy kielletty. Huomatkaa miten tarkkaavaisesti se keittiön oviaukolla nappaa lelun suuhunsa ja vie kauemmaksi kielletystä paikasta. ;) Vihmerä poika!

Haaste!

Tämmösen bongasin toisesta blogista ja päätin ottaa haasteen vastaan. (Vaikka ei mua haastettu, hehe. Kyyläilin vaan toisten blogeja...)

Alkaa siis tänään ja ens viikon tiistaina julkasen koosteen kuluneen viikon liikuntamääristä. :)

Ps. Hypoteesina tutkimukselle luulen meidän kuuluvan johonkin laiskimusten ja normilenkkeilijöiden väliin. Ehkä enemmän kuitenkin normilenkkeilijöihin.

Jyväskylä yllätti

....monellakin tavalla.

Akitojen kehät oli lauantaina, mutta me lähdettiin reissuun jo perjantaina ja yövyimme siskoni luona. Meitä oli sis mukana minä, Toffe ja mieheke.
Perjantai-ilta oli pelkkä katastrofi. Ensinnäkn matkalla söin karkkia ja hampaastani lohkesi palanen O.o (Pitäskin muuten soittaa hammaslääkäriin hehe) ja perillä Jyväskylässä peruutin auton pihasta suoraan kadunvarteen parkkeeratun auton etupuskuriin. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua että olikohan koko näyttelyreissu virhe.
Perjantai-illan päätteeksi lähdimme vielä iltalenkillä etsimään Paviljonkia, jossa näyttely järjestettiin. Noh...arvaahan sen kun kaksi ulkopaikkakuntalaista lähtee etsimään jotain niin hukassahan sitä ollaan. Onneksi puhelimen navigaattori auttoi. ;) Kahden tunnin sateessa kävelyn jälkeen märkinä ja väsyneinä löydettiin takaisin siskoni kämpille ja sain huomata että minulla on kehään vietävänä kurainen koira....Jes. Toffe oli vieläpä niin väsynyt ettei sen pesemisestä olisi tullut yhtään mtään joten tyydyin vaan hinkkaamaan sitä pyyhkeellä.

Epäilyistä ja pienistä takapakeista huolimatta näyttelyreissu kuitenkin kannatti!

Meidän kokemattomuuden vuoksi olin ilmoittanut Toffen nuorten luokkaan, jossa olimmekin ainoita. Tuomarina toimi kroatialainen Jasna Matejcic. Kehästä lähdimme tuloksella  ERI NUK1 SA ja pian suuntasimmekin siis Paras uros -kehään. Siellä koiria oli kolme, ja Toffe oli nuorin. Tuomari sijoitti meidän kolmanneksi, mutta voittaneiden koirien menestyksen vuoksi serti siirtyi meille!

Lopullinen tulos siis  NUO ERI NUK1 SA PU3 SERT!!! Uskomatonta! Tuijotin sertiruusuketta kädessäni ihan äimänä, ja mietin jo että tulikohan se meille vahingossa. :D Totta se kuitenkin oli, kun tuomarikin kävi vielä kättelemässä eikä kukaan riistänyt palkintoa kädestäni. Hihi.

....Onnea vaan vähän varjosti se kun samalla kun minä kättelin tuomaria, Toffe nappasi naapurikoiran häntäkarvoista kiinni. ONNEKSI sai suuhunsa pelkkiä karvoja, mutta kyllä se minua harmitti ja hävetti. ._. Noh, tästä lähin osaan sitten olla entistä tarkempi, ja pitää runsaammat turvavälit.

Tämmöinen sanallinen arvostelu saatiin:

"Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä vartalon ja pään suhde. Hyvä purenta. Suuret silmät mutta hyvä ilme. Hyvät kulmaukset, hännän asento ja ryhti. Hyvät liikkeet."

Ei ollut oikein mitään negatiivista laitettu. :O

Odotellaan kehien alkua.. :)

Nuorten kehässä, Toffe ei ihan kauheesti kiinnostanu tuo tuomari.. :D

Tuossa nyt muutama kuva. Valitettavasti kuvia kehästä ei ole enempää, mutta myöhemmin lisään vielä kuvan Toffesta sertin kanssa.

Oli muuten kiva huomata että Toffe oli selvästi tajunnut näyttelyhäkin idean! Se meni mielellään sinne sisälle ja oli siellä rauhassa eikä stressannut yhtään.

Seuraavaksi meillä olisi suunnitelmissa tammikuussa Kajaanin näyttely ja helmikuussa Joensuun ryhmänäyttely sekä Jyväskylä KV. Nyt pitää vaan muistaa pitää jäät hatussa eikä lähetä tuleviin näyttelyihin liian itsevarmoina!

Ainiin, niistä takapakeista vielä. Mieheke vielä pudotti Paviljongssa puhelimensa Toffen vesikuppiin... :__D

Hirvensorkkia ja vatsavaivoja

Käytiin eilen taas mejäilemässä. Tein tällä kertaa pidemmän jäljen kuin viimeksi, ja annoin sen taas odottaa tunnin ennen kuin Toffe pääsi sitä ajamaaan.
Voihan ilmavainu tuota koiraa! Alku- ja loppumakauksia lukuunottamatta sen nenä oli koko ajan ainakin 20cm päässä maasta. Ilmasta hastelu tietysti johti siihen, että koira hukkasi jäljen koko ajan. Aika vähän mentiin taas sitä itse jälkeä pitkin, mutta koira kuitenkin pyrki aina korjaamaan. Ja päästiinhän me sentään oikeasta suunnasta kaadolle tällä kertaa!
Kahdella aiemmalla kerralla Toffe on kaadolle päästyään vain haistellut sitä tovin ja sitten jatkanut kaikkea muuta nuuskuttelua. Nytkin se meinasi tehdä niin, mutta kun minä otin koiven käteeni ja olin laittamassa sitä pussiin, niin Toffe yhtäkkiä kiinnostuikin siitä ja olisi halunnut ottaa sen suuhun (ja syödä sen...). Ehkä se pikkuhiljaa alkaa päästä tämän touhun makuun! :)

Mietin että mikähän tuon jäljen hukkaamiseen voisi auttaa.. Pitäisikö minun antaa jäljen vanhentua pidempään, että se haju olisi siellä maassa eikä leijuisi ilmassa? Vai tarkentuuko sillä työskentelu vain harrastamisen jatkamisen myötä jos on tarkentuakseen? Hmh.

Ikävä kyllä meidän Jyväskylän reissu on vähän vaarassa. Syysflunssa on iskenyt sekä minuun että koiraan. Minuun nuhan muodossa ja koiraan vatsavaivoina.
Toffella on nyt noin viikon ajan ollut vatsa vähän sekaisin, mutta en aiemmin huolestunut siitä pahemmin. Nyt kuitenkin kaksi viimeistä iltaa se on vinkunut koko ajan ja eilen se myös oksensi. En antanut sille illalla ruokaa kuin ihan vähän jotta sain maitohappobakteerin syötettyä. Jospa se maha siitä rauhoittuisi...Ehkä Toffe ulisikin sen takia kun vatsaa väänsi.
Toffe on madotettu viimeksi heinäkuussa ennen rokotuksia. Pitääkö minun madottaa se nyt taas syksyllä vai vasta keväällä uudestaan? Voiko nää vatsavaivat nyt liittyä siihen?

Isänpäiväpostaus

Kaikille iselle hyvää isänpäivää!
Toffekin on isä, joten voidaan tätä päivää hehkuttaa vähän täällä bloginkin puolella. :)

(c) Karoliina

Tuossapa yksi Toffen jälkeläisistä. Kyseessä on siis akita/basset hound -miksaus, jonka saimme tavata pian Toffen meille tulon jälkeen. Vekkulin näköinen kaveri, eikä siitä tietämättä osaisi arvata että siinä akitaa on. Toisaalta kun sen tietää, niin minä ainakin huomaan ilmeessä samaa. Samoin tuolla pennulla näyttää olevan sama tapa kuin Toffella, että kavereiden korvia pitää mutustaa. ;D

Me käytiin eilen koirapuistossa. Akitaahan harvemmin koirapuistokoiraksi luonnehditaan, mutta iltaisin ei huvita lähteä pimeään metsään tarpomaan, joten lähdettiinpä ainakin katsomaan josko puisto olisi tyhjä tai siellä olisi meille sopivaa seuraa.
Ja olihan siellä. Siellä oli meille jo ennestään tuttu rottewilernarttu Nella, ja pian saapui myös kolme muuta koiraa, jotka olivat kaikki narttuja. Voi mikä tuuri meillä kävikään!
Koirat juoksentelivat keskenään, kaksi tapellen kepistä ja loput muuten vaan perässä juosten. Toffe kuului siis perässä juoksijoihin.. :D Sitä kun ei kepit pahemmin kiinnosta niin se keskittyi roikkumaan toisten hännissä. Huoh...riiviö.
Hetken kuluttua puistoon saapui vielä yksi koira. Vähän jännitti mitä Toffe sanoo, kun uusin kaveri näytti olevan uros. Ihmettelin kovasti kun Toffe vain heilutteli iloisena häntää eikä pönöttänyn dominoivan näköisenä. Uroksen omistaja kertoikin koiran olevan kastroitu, eli se kait selittäisi asian. Noh, kiva jos ihan kaikki urokset ei ole tuolle egoilijalle punaisia vaatteita. :D Kerran Toffe ja tämä uros tosin seisoivat napit vastakkain ja sieltä alkoi pientä örinää kuulumaan, mutta kielsin vaan napakasti niin tilanne loppui siihen ja molemmat lähtivät omille tahoilleen riekkumaan. Tiiä sitten tuliko se toinen koira Toffen mielestä liian lähelle minua, koska tämä tapahtui ihan minun edessäni.

Puistoilu taisi viedä Toffesta kaikki mehut, nimittäin sen tänäänkin nukkunut vain koko päivän, eikä ole edes häseltänyt niinkuin yleensä. Kai se on vain kovin väsyttävää riiastella niin monen tytön kanssa kerralla. :')

Metsäilyä ja sitä itseään

Näitä tekstejä nyt tulee ihan jatkuvalla syötöllä mut pitäähän sitä kirjotella ainaki niin kauan ku tätä innostusta riittää! :D

Käytiin tänään Toffen kans taas metsälenkillä. Heti alkuun kun koira pääs autosta tuli huomattuu että ehkä se on sittenkin lintukoira! Tarkemmin sanottuna ajava lintukoira. Ehkä 50m päässä meistä pölähti muutama (kana?)lintu lentoon ja Toffe lähti into pinkeenä jahtaamaan niitä. Se ei haukkunut eikä mitään, onnesta soikeena kahteli vaan taivaalle niiden lentoa ja laukkas perässä. Reppana kait kuvittelee lentävänsä niiden mukana vielä joku kerta.

Ois muuten mielenkiintosta nähä miten se suhtautus oikeen riistan sattuessa eteen. Lähtisköhän se ajamaan hirviä ja peurojakin vai jokohan se sillon jopa vähän haukahtelis? Jaa-a, tuleekohan meille koskaan hirvieläimiä vastaan että saatas asia selville...? Toisaalta voishan sitä mennä konehirvitestiinkin selvittämään. Pistetäänpä asia mietintämyssyyn. :D

Noniin, ei siis saatu lintupaistia joten jatkettiin lenkkiä. Koira viipotti edellä hirveellä tohinalla, mut oli taas ihana huomata miten se aina välillä kääntyi tarkistamaan että tulenhan minä perässä. Muutaman kerran huvikseen tein äkkiseltään u-käännöksen enkä sanonut mitään, mutta en koskaan montaa askelta ehtiny ottaa kun koira jo rykäs ohi tutkimaan tätä uutta valitsemaani suuntaa.

Etsi kuvasta koira :D

Vähän pysähdyttiin poseeraamaan.

Jossain välin lenkkiä Toffe katosi pöpelikköön herkeksi. Tilanne ei ollut mitenkään erikoinen joten tiesin sen palaavan ihan parin minuutin sisällä taas luokseni, ja niinhän se palasikin...................tämän näköisenä:

yök.

Juu-u, oikein arvattu, koira kävi pyörimässä siinä itsessään. Hajusta päätellen hevosen. Yyyyyh, kylläpä kiinnosti ottaa tuo lenkin jälkeen taas auton kyytiin ._. Noh, sitä jaskaa ei onneks ollu muualla ku tuossa kaulassa niin ei se auto tainnu sotkeutua ku penkillä oli viltti suojana.

Koira arvosti ku jo toista kertaa tänään raahasin sen pesulle (aamulla rapalenkin jälkeen suihkutin vatsan ja jalat), onneks se sentään on jo sen verran tottunut pesuun ettei enää räpistele kaikin keinoin pakoon. Sen verran monesti sitä on tässä syksyn mittaan saanu huuhtoa. :D 

Parasta on tietysti se että eihän se haju lähtenyt. Saa nähä lähtiskö se pois ees siihen Jyväskylän näyttelyyn mennessä. D: Veikkaan että ei. Faak. 

Syksyn viimeinen mätsäri

Lauantaina oli Pohjois-Karjalan Seurakoirien järjestämä Halloween-mätsäri ja lähdettiin taas Toffen kanssa katsomaan että miten pärjätään. Suunnitelma oli että totutellaan Toffea hallissa oloon, muihin koiriin ja nyt uutena juttuna näyttelyhäkkiin.

Mentiin paikalle hyvissä ajoin jo kello 11, kun ilmoittautumiset alkoi. Oltiin ensimmäisten joukossa, joten saatiin valita mihin leirimme pystytetään. Toffen näyttelyhäkki on ihan jumalattoman kokoinen kevytmetallihäkki, joten sitä leiriytymistilaa tarvittiin aika paljon. Ostin häkin siis käytettynä ja taisin vähän yliarvioida Toffen tarvitseman tilan 8D

Tässä vähän osviittaa häkin koosta.... :D

Toisin kuin viime mätsärissä, olin tällä kertaa jaksanut herätä aikaisin ja käyttää Toffen kunnon lenkillä ennen lähtöä. Se siis helpotti tilannetta hyvinkin paljon.

Kun häkki oli saatu pystytettyä, laitoin Toffen sinne ja katsoin miten se käyttäytyy. Toffe ei siis ole ennen ollut kunnolla häkissä. Silloin kun hankin sen, laitoin sen huoneeseeni jotta Toffe voisi mennä sinne nukkumaan halutessaa. Koskaan se ei sinne kuitenkaan mennyt oma-aloitteisesti, joten vein häkin varastoon. Ajattelin nyt mätsärissä kuitenkin kokeilla olisiko siitä hyötyä, koska ei Toffea koskaan ole ahdistanutkaan siellä häkissä olla. Laitoin vielä peiton häkin päälle näköesteeksi, jotta muut koirat eivät sitä häiritsisi. Tilanteeseen nähden Toffe osasi olla siellä häkissän yllättävän nätisti, eikä hermostunut pahasti, kunhan minä pysyin siinä häkin vieressä. Viskelin sille vielä herkkuja sinne etsittäväksi. Ensi kerralla pitäisi varmaan ottaa mukaan jotain ihan oikeaakin tekemistä, kuten kong tai joku luu. 

Häkkihomma oli siitä hyvä, että se helpotti minun tekemistäni paljon, kun minun ei tarvinnut koko ajan pitää koiraa käsissäni ja ja sen huomiota itsessäni, ettei se murise joka suuntaan. Harmi vaan ettei Toffe itse vaikuttanut viihtyvän siellä erityisen hyvin, mutta ei se toisaalta yrittänyt uloskaan murtautua... Ehkä se vielä tottuu olemaan siellä... :--))

Ennen kehien alkamista hoksasin vielä kehittäneeni kehätoimitsijoille ylimääräistä tekemistä, kun olin ilmoittanut meidän nuorten luokan sijasta junnuihin. Enhän minä dorkana tajunnut, että nää teini-ikäisetkin oli jaoteltu vielä kahteen eri luokkaan...Meidät kuitenkin onneksi saatiin vaihdettua oikeaan luokkaan ja alkoi pitkä odottaminen, koska ennen meidän luokkaamme tuomarimme arvosteli juniorit.

Olimme nuorten luokassa viimeiset arvosteltavat, mutta minä menin ehkä turhan aikaisin jo kärkkymään kehän laidalle omaa vuoroamme. Siinä sitten hengailtiin kanden uroskoiran välissä, mutta ihmeen hyvin Toffe jaksoi keskittyä minuun, kun syötin sille koko ajan herkkuja. Tässä kohtaan ehkä huomasi häkissä olon hyödyn, sillä yleensä jossain vaiheessa mätsäriä Toffe väsähtää ja alkaa kiukkuiseksi ja etsii uroksia kelle möristä. Nyt kun se olikin välillä häkissä, niin se ei väsynyt niin helposti. Toisaalta en ole myöskään ennen kokeillut namittaa sitä koko ajan kun seisomme ihmis- ja koiramassan keskellä. 

Omnomnom. Odotelaan kehään pääsyä :)

Lopulta pääsimme kehään ja Toffe käyttäytyi upeasti. Ahkerasta namittamisestani huolimatta sitä vielä kehässäkin kiinnosti herkut ravatessa se keskittyi minuun eikä lähtenyt jahtaamaan edellä menevää pariamme. 

Tuomarimme oli erittäin mukava nainen (Toffea ei ole koskaan tuomaroinut ja kähminyt mies, hups..) joka ihasteli Toffen ilmettä. Yllätyksekseni hän myös tiesi Toffen olevan kodinvaihtaja ja sanoi että hänen täytyykin kehua Noora-kasvattajalle miten upea koira Toffe on. Hassu juttu, en tuntenut sitä tuomaria eikä mulla oo mitän hajua mitä kautta hän tiesi Toffen, mutta kaipa ne on vaan nää pienet koirapiirit missä tieto kulkee.. :D

Saimme sitten punaisen nauhan (hih, toista kertaa ikinä!) ja sen mukana myös palkinnoski pienen pussukan Jeppe-nappuloita. Toffe nappasi pussukan heti kädestäni ja kantoi sen ylpeänä kehästä ulos ja alkoi saman tien repimään sitä auki. Ilmeisesti hän oli sitä mieltä että oli uurastanut kovasti ja ansaitsi nyt palkkansa. (Yleensä olen koittanut välttää Toffella kaikkea viljaa, mutta siirryimme vähän aikaa sitten pääasiallisesti raakaruoalle enkä ole enää ihan niin tarkkana koska se ei kuitenkaan pääruuissaan saa mtään viljaa.)

Kehässä. Kuvakulma vähän hassu mut ompahan kerrankin laadukas kuva. (c) Heini

Heti meidän jälkeemme alkoi nuorten luokan sinisten saaneiden nauhakehä, ja tällä välin käytin Toffen pikapissalla pihalla. Sitten juoksimmekin takaisin sisälle halliin ja punaisten kehään. 

Nauhakehässä oli ahdasta ja jouduimme taas kahden uroksen väliin. Ihmetyksekseni Toffea vieläkin kiinnosti minä ja namit eikä se vilkaissutkaan koiria ympärillään. Takana oleva koira tuli vieläpä ihan Toffen ahteriin kiinni haistelemaan eikä Toffe näytänyt edes huomaavan! Jee!

Ilokseni ja yllätyksekseni päästiin vieläpä palkintosijoille, sillä Toffen lopullinen tulos ole nuorten PUN3!! Onkai tuo koria sitten komea muidenkin kuin vain minun mielestä :3 Palkinnoksi sen Jeppe-pussukan lisäksi karttui sitten vielä pari pussukkaa muita herkkuja. Ainiin ja saihan kaikki osallistuessaan jo Peten koiratarvikkeen matkavesikipot. Olipahan Poks siis panostanut varsinkin palkintopuoleen, kun jokainen sai jotakin! :) 

Possut juoksee.

Palkitut nuorten punaset.
Ykkössijan saanut upea x-rotuien puuttuu kuvasta.
 Ja Toffe luulee viereistä pommia välipalaksi :D

Nyt päästiin lähtemään kotiin ja mieli oli hurjan paljon parempi kuin viime mätsärissä. Koira osasi käyttäytyä kun löysin sen kanssa yhteisen sävelen ja niitettiinpä vielä mainetta ja kunniaakin! 

Rankka esiintyminen oli kyllä vienyt koirasta kaikki mehut ja kotona kaveri olikin jo varsin väsynyt. Koitettiin ottaa vielä kuvia komeasta (melkein) voittajasta mutta eihän siitä mitään tullut kun poika meinasi nukahtaa pystyyn. Lopputulos olikin sitten tällainen: 

Ei huvittanu vissiin enää edustaa.

Koira sai nukkua pienet päikkärit ennen kuin lähdettiin käyttämään sitä pikapissillä pihalla. Päikkärit oli kuitenkin ilmeisesti liian lyhyet koska mulla olikin narun päässä perässä vedettävä malli akitasta. Koiraparka vaan löntysteli perässä ihan voimattomana. :D

Fiilis viime lauantaista on nyt mitä mahtavin, ja vähän jo uskallan toivoa että ehkä ei tullakaan Jyväskylä KV:sta kotiin EVA:n tai HYL:syn kanssa, vaan jospa sieltä jonkunlainen arvostelukin saataisiin. 

Minun hieno pieni mies. <3

Ongelmia...mutta kenellä?

Eilen kävin vetämässä Toffelle taas verijäljen. Se homma ei tosin mennyt ihan oikeaoppisesti koska jäljentekoa aloittaessa hoksasin että olin unohtanut ottaa vettä mukaan. Se sienihän siis pitäisi kastella vedellä ennen kun alkaa verellä läträämään. Pengoin autoa jonkun vanhan vesipullon löytymisen toivossa, mutta eihän sieltä löytynyt kuin pari vajaata limpparipulloa. Arvelin että ehkä kuiva sieni on hitusen parempi kuin jaffalla kostutettu (:D) joten sillä sitten mentiin.
Annoin jäljen vanhentua tunnin ajan ennenkun hain Toffen ajamaan sen. En tiedä johtuiko se nyt sitten siitä kuivasta sienestä vai mistä, mutta Toffe tuntui olevan ihan pihalla. Alkumakaukselta se lähti muutaman askeleen verran jälkeä myöten, mutta poikkesi sitten monta metriä väärään suuntaan. Pian se harhaili takaisin jäljelle, ja kulki hetken sitä pitkin, mutta lähti sitten toiselle puolen jälkeä harhailemaan. Loppujen lopuksi aika vähän mentiin sitten sitä itse jälkeä pitkin. Kaadonkin se löysi ilmavainulla ja meni sinne aivan eri suunnasta kuin mistä jälki meni.

Johtuikohan tuo siksakkailu nyt sitten siitä kuivasta sienestä, vai olisiko jäljen pitänyt olla pidempi, jotta Toffe olisi päässyt hommaan mukaan? Vai onko mulla vaan kerrassaan niin ilmavainuileva koira, ettei sen kanssa tätä oikein kannata harrastaakaan? :( Toisaalta, ei meillä kokeisiin mikään hinkukaan ole, joten kai tätä voi sillointällöin harrastaa omaksi ilokseen ja ihan päin honkiakin? :D

Jäjestyksen jälkeen laitoin Toffelle valopannan kaulaan ja ajattelin sen päästää taas hetkeksi juoksemaan vapaana. Me oltiin siinä samassa kangasmetsässä kuin viimeksikin, joten taas uskalsin päästää. Iltapäivä oli kuitenkin jo myöhällä, joten pimeä laskeutui varsin äkkiä. Toffe hortoili ympäriinsä ihan korvattomana eikä tuntunut kuuntelevan mitään joten päätin että on parempi lähteä kotiin. ....paitsi että enhän minä sitä päättömänä kanana juoksevaa koiraa saa mitenkään kiinni. Kokeilin mennä autoon ja lähteä ajamaan vähän matkaa, josko tuo teiniääliö sitten suvaitsisi tulla kyytiin kun hoksaa että muuten jätän sen metsään. Toffe tulikin heti lähemmäs kun käynnistin auton, ja lähti perään kun lähdin ajamaan. Pysähdyin ja avasin oven jotta herra voisi hypätä kyytiin, vaan eipä se hypännyt, mielummin juoksi auton vierellä. Kokeilin ajaa pidemmän matkaa ja kovempaa, jos sille vaikka tulisi oikeasti se tunne että jätän sen metsään. Ei auttanut sekään. Siellä istuskelin sitten mättäällä ja melkein tihrustin itkua miettiessäni että miten hitossa saan koiran autoon ja pääsen sieltä pimeästä metsästä pois. Ainut positiivinen asia siinä tilanteessa oli se, että koira pysytteli koko ajan lähettyvilläni eikä lähtenyt mihinkään litomaan. Houkuttelin sitä luokseni kuivilla kanapaloilla mutta eihän nekään sitä kiinnostanut, kun edessä aukeni kiehtova metsä hajuineen.

Lopulta Toffe tuli luokseni lannistuneesti löntystellen (eikä ne kanapalat kelvanneet vielä silloinkaan) ja minä sain napattua sen hihnaan kiinni. Käytiin pikkulenkki pyörähtämässä pimeällä polulla ja sen jälkeen lähdettiin kotiin.
Olin ihan suunnattoman raivon vallassa ja kirosin jästipäistä koiraani. Kuitenkin mietittyäni asiaa yön yli koin valaistuksen. Miksi ihmeessä Toffe olisi tullut luoksenu kun hihna kädessäni rääyin sille? Ja koitin vielä heilutella jotakin kuivaa lihankänttyä joka tuskin vetää vertoja vapaudentunteelle metsässä. Varsinkin kun annoin Toffen juosta vain ehkä kymmenisen minuuttia.

Muistelin joskus lukeneeni erään blogitekstin, jossa kerrotiin miten omapäistä vinttikoiraa voi pitää vapaana. Toffe ei kylläkään ole vinttikoira, mutta omapäinen sitten senkin edestä. Parhaiten minulle jäi mieleeni tekstin kohdat, joissa sanottiin, että koiraa on turha huudella luokseen sellaisilla hetkillä, kun itsekin tietää ettei se tule. Juuri sellaisia hetkiä nuo alkuinnostushyppelyt on. Samoin siinä teksissä sanottiin, että luoksetulossa palkan pitää olla erityisen hyvä. Minun eilen tarjoamani palkka oli kaikkea muuta kuin hyvä: rääkyvä vihainen emäntä ja kuiva pala kananfilettä. Tuskipa eilen olikaan siis kyse kelvottomasta koirasta, vaan kelvottomasta emännästä. Minä kun olen tähän asti kuvitellut kouluttavani koiraa, mutta koira se taitaakin välillä kouluttaa minua. :')

Tänään siis eilisestä oppineena lähdimme päivällä valoisalla uudestaan samaan metsään samoilemaan. Otin koiralle hyvät eväät mukaan ja annoin sen viipottaa rauhassa. Eilisen jälkeen luotin siihen ettei se minua jätä, vaan pysyttelee lähellä. Välillä se taas katoili pöpelikköön näkymättömiin, mutta en ottanut asiasta stressiä, koska aina se kävi morjenstamassa minua ennenkuin lähti seuraavalle kierrokselleen. Kerran se jopa lähti kuin ammuttuna pinkomaan jonkun eläimen perään, mutta parisataa metriä juostuaan kääntyi takaisin ja lähti taas seuraamaan minua. On se vaan sittenkin hieno laumasieluinen piski. :')<3
Kymmenen minuutin sijasta lenkkeiltiin tänään pari tuntia, ja sittenpä autolle takaisin tultaessa se hyppäsi kiltisti kyytiin. Ihan hyvä koira se on, vaikka välillä vähän ärsyttääkin. :) Ja samaa mieltä taitaa Toffe olla minusta! :D

Taas ihan kökkökuva. Älä osta Lumiaa....

PS. hehee, löysin miten laitetaan kuvatekstejä. Hyvä minä!

Mejäilyä ja mätsäröintiä

Viime päivinä Toffella on ollut paljon menoja.
Torstai-iltana ajoimme Nurmekseen anoppilaan, ja perjantai menikin useissa eri paikoissa kyläillen. Illan päälle ajoimme vielä takaisin kotiin ja koira nukkuikin koko matkan väsyneenä kaikista rapsutuksista. Tai saattoihan sillä olla ähkykin, kun se aamulla muiden vielä nukkuessa oli käynyt ryöväämässä talon koiravieraille tarkoitetut herkkuvarastot....

Lauantaina Toffe pääsi ensimmäistä kertaa meijäilemään! Osallistuimme siis Pyhäselän koiraharrastajien järjestämälle mejä-kurssille. Aluksi istuimme koko ryhmän kanssa sisätioissa ja kouluttaja kertoi meille perusasioita jäljestämisestä. Eihän minulle tietysti siinä vaiheessa jäänyt mitään päähän, minä kun olen enemmän semmoinen käytännön tilanteissa oppiva.
Seuraavaksi siirryimme metsään. Koirat saivat yksitellen tutustua kaatoon eli hirvenjalkaan, ja sitten alkoikin pitkä autossa odottelu. Siis koirilla. Me ihmiset lähdettiin opettelemaan jäljen tekoa. Tässä vaiheessa minäkin aloin jo tajuta jutun jujun! Kaikille koirille tehtiin tietysti omat jäljet, joiden annettiin n. 1 tunti ennen kuin ensimmäiset koirat päästettiin ajamaan. Koirat tietysti ajoivat yksi kerrallaan jälkensä, ja Toffe sai olla kolmantena (kahdeksasta koirasta).

Toffe ei viihdy autossa mitenkään erityisen hyvin, joten olihan se jo aika kypsynyt siihen odotteluun siinä vaiheessa kun kävin sen hakemassa "töihin". Ilmassa varmasti leijaili joka puolella veren haju, ja Toffe inisi ja tempoikin siihen malliin että kova palo oli jo päästä haistelemaan.

Alkumakausta tutkimassa :)

Ensikertalaisina meille ei sinänsä ollut mitenkään varmaa, että Toffea kiinnostaisi mikään veri tai muutenkaan haistelutouhu, mutta uumoiluni olivat onneksi osuneet oikeaan ja alkumakauksen tutkimisen jälkeen Toffe lähtikin kiinnostuneena jatkamaan eteenpäin jälkeä pitkin. 

Olen huomannut Toffen kulkevan toisinaan "nokka pystyssä" eli ottamassa ilmavainua, eikä se nytkään mitenkään maata möyrynnyt verta haistellessaan, mutta kutakuinkin oikeaa reittiä pitkin se meidät kaadolle johdatti! Jee, hyvä Toffe! :) 

Jee se löytyi!!

Nyt voidaankin kurssi käyneenä käydä ihan itse harrastelemassa tätä, jee! :) Ja kuvat ei siis minun ottamia, vaan kurssin järjestäjä lähetti ne minulle. :)

Mejäilyn jälkeen arvelin Toffella vielä riittävän energiaa monen tunnin autossa odottelun jälkeen, joten lähdettiin läheiseen metsään juoksemaan. Minulla ei tietenkään ollut sinä 20m liinaa mukana joten päätin päästää koiran irti. Valitsemani alue oli tasaista kangasmetsää jossa oli laajoja hakkuualueita, joten siellä näki kauaskin. Liikkellä ei onneksi näkynyt olevan paljoa muita kanssaliikkujia, joten sain olla melko huoletta, vaikka Toffea pidinkin ensimmäistä kertaa lenkillä irti. Koira juoksi tietysti joka paikkaan ihan innoissaan ja suu vaahdossa. Muutaman kerran se meni pariksi minuutiksi jonnekkin pöpelikköön niin etten sitä nähnyt, mutta eihän siinä ehtinyt huolestuakaan kun se jo tuli taas esiin.
Mukava oli katsella Toffen juostessa puhtaita liikkeitä, kun sitä pitkää liinaa käyttäessä se naru tahtoo sotkeutua jalkoihin ja juoksu näyttää milloin miltäkin. Mukava oli myös huomata, että koira tarkkaili minua aina sivusilmällä etten mene hukkaan, ja tuli kutsusta aina mielellään luokse, eikä lähtenyt muualle liihottelemaan hihnaan joutumisen pelossa. Eikä muuten nyt pidä saada ihan väärää kuvaa Toffesta, kyllä sillä korvat aina meni hetkeksi lukkoon hyvän hajun tarttuessa nenään... :D

Tänään eli sunnuntaina suunnattiinki Pärnävaaralle taas, mutta ei maisemia katselemaan vaan mätsäreihin. Sininen nauha sieltä saatiin, eikä sijoitusta, mutta onneksi me ei mentykään pelkän menestyksen perässä, vaan koetin saada koiran käyttäytymään. Toffella on nyt menossa semmoinen mörkövaihe (siis toivottavasti pelkkä vaihe!), että kaikille uroksille pitää möristä. Viime mätsärissä nauhakehässä olosta ei tullut mitään, kun Toffe keskittyi vain molemminpuolin oleviin uroksiin. Minäkin menin silloin niin lukkoon etten saanut suutani auki edes kieltääkseni murisemasta... Tänään olinkin sitten valmistautunut paremmin ja koirakin keskittyi enemmän minuun, vaikka edelleen pitikin murista.
Viikon päästä on taas seuraava mätsäri, pitäisköhän sinne ottaa se näyttelyhäkki mukaan, niin pääsisi koirakin välillä rauhoittumaan eikä tartteis joka suuntaan möristä... Ehkäpä :)

Tässä vielä kuva kun oltin tänään kehässä. Kuva on ihan todella huono perunalla otettu, mutta poika näyttää niin komealta että pakko julkasta. <3 

Ihana ensilumi!

Viikonlopun aikana tuli lunta joten mieheke päätteli että lienee aika vaihtaa autoon talvirenkaat. Luonnollisesti Toffe oli mukana auttamassa parhaan taitonsa mukaan.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaksi lähdettiin nauttimaan lumesta ja maisemista Pärnävaaralle. Käveltiin lumisissa lenkkimaastoissa ja oli siellä jo joku käynyt avaamassa hiihtokauden. Vielä ei tietenkään oltu latuja vedetty joten hyvällä omallatunnolla samoiltiin. :) 

Kiivettiin  Pärnävaaran (kai se on sen vuoren nimi?) huipulle ja ihailtiin maisemia. Aika hauskan näköistä kun maasto oli luminen, mutta puiden välistä pilkottava vesistö onkin sula. 

Toffe on mulla "vapaana" tommosessa 20m pitkässä narussa, koska se helposti menettää korvansa varsinkin tommosissa jännemmissä ympäristöissä. 

Tunti meillä siellä metsässä vierähti. Toffe olisi tietty jaksanut paljon pidempääkin, mutta meitä ihmisiltä alkoi jo vähän kunto loppua mäkisessä ja lumisessa maastossa. Nooh, toisenä päivänä sitten lisää. Toivottavasti kauniita päiviä ja lunta vielä riittää. :)

Ensi viikonlopun suunnitelmiin kuuluukin sitten lauantaina mejä-kurssi (jesjes, mahduttiin vielä mukaan vaikka ilmoittauduin myöhässä!) ja sunnuntaina mätsärit. Vähän nuo mätsärit jännittää. Toivottavasti siellä menis hyvin, niin vois luottavaisin mielin suunnata Jyväskylän KV:seen marraskuussa.

Alusta saakka tähän hetkeen

Tuntuu luonevimmalta aloittaa tämä blogi siitä, miten Toffe minulle päätyi jotenka minäpä tästä alan sitten tykittelemään.

Aiempi koirani Onni jouduttiin saattamaan ikiuneen joulukuussa 2012, ja silloin ajattelin eläväni ainakin muutaman vuoden ilman koiraa. Ikävä Onnia oli niin kova, ja toisaalta minua kiinnosti viettää elämää ilman niitä siteitä, joita koiran omistaminen tuo mukanaan. Muutaman kuukauden viettelinkin niin tyytyväisenä kuin juuri koiran menettäneenä voi ja nautin siitä kahleettomasta vapaudestani. Maalis-huhtikuussa äitini kuitenkin alkoi katsella koiranmyynti-ilmoituksia netistä, ja taas minäkin innostuin harkitsemaan uutta koiraa. Kävin katsomassakin erästä shelttipentua, mutta lopulta se pentu jäi ottamatta ja etsintä jatkui.

Kesän alussa koiran etsintään tuli tauko, kun selkäkivun vuoksi menin hetkeksi toimintakyvyttömäksi. Noh, selkä leikattiin ja pian olin taas kunnossa.

Kesän mittaan alkoi selkeytyä millaista koiraa taloon oltiin hankkimassa. Asun edelleen vanhempieni nurkissa, joten heidän sanansa painoi aika paljon. Äidilleni tärkeimmät kriteerit olivat sisäsiisteys, pieni koko (:D) ja se, että koira tulee toimeen lasten kanssa. Minä taas halusin itselleni koiran, jonka kanssa voisin kokeilla erilaisia harrastuksia. Harkitsin jopa collieta, mutta jostain syystä kun hyvä collieilmoitus tuli vastaa, se ei yhtään napannut.

Selasin Apulan ja tori.fi:n läpi varmaan toistakymmentä kertaa päivässä ja tartuin useampaankin ilmoitukseen. Kahdesta koirasta sovin jopa hakevani useansadan kilometrin päästä, mutta molemmilla kerroilla juuri edellisenä päivänä myyjä perui koko jutun ja oli joko löytänyt koiralle uuden ostajan tai päätti pitää sen itsellään.

Lopulta aloin olla jo epätoivoinen ja vaikka koiraa hankkiessa ei pitäisi pitää kiirettä, mutta minulla kuitenkin oli. Toisessa niistä sekarotuisista jonka meinasin ottaa oli akitaa, joten tietysti tutustuin rotuun. Sen koiran kuitenkin jäädessä entiseen kotiinsa kiinnostuin akitasta enemmänkin ja muistelin nähneeni tästä ihan meidän läheltä laitetun ilmoituksen vajaa puolitoistavuotiaasta akitauroksesta joka oli uutta kotia vailla. Sehän oli melkein kuin kohtalo, vai mitä? Akitamixin kautta tutustuin rotuun tarkemmin ja sitten naapurikylältä olikin sellainen kotia vailla. Pakkohan siihen oli ottaa yhteyttä! Pian meninkin katsomaan silloiselta nimeltään Töhvö-koiraa ja otin sen saman tien mukaani kotiin "koeajalle". Vanhempani olivat juuri sopivasti silloin reissussa joten saatoin tuoda koiran kotiini ja ilmoittaa vasta siinä vaiheessa heille että semmoinen on nyt hankittu. Sitten kotiin tullessaan äiti vähän järkyttyikin Toffen koosta ja on edelleenkin sitä mieltä että se on kertakaikkian liian iso. Aika äkkiä äidin katseesta kuitenkin huomasi että se on hyväksynyt pojan perheeseen sekä hyveineen että paheineen :)

 Matkalla uuteen kotiin :)

Nurkkien tutkimista.

Koiran kanssa kotiin päästyämme alkoikin kuumeinen nimen miettiminen. Toffella ei varsinaisesti ollut nimeä, sillä sitä oli kutsuttu Töhvöksi, mutta ei se vaikuttanut reagoivan siihen mitenkään. Pyörittelin koko illan erilaisia nimiä mielessäni. Onni-koiran jälkeen halusin jotain muuta kuin tavallisen koiran nimen, ja yhtäkkiä päähäni pälkähtikin sana Toffe. Aluksi en edes tajunnut sen olevan toffee yhdellä eellä, koska se tuli mieleeni pyörittelemällä ja yhdistelemällä kirjaimia. Kuitenkin Toffen värin huomioiden tämä uusi nimi on ihan osuva. Tokihan se on vähän hintahtava ja ei varsinaisesti ilmennä maskuliinisuutta mutta hei, eihän se nimi miestä pahenna. :D

Alunperin en ollut suunnitellut hankkivani mitään kehäkettua, mutta nyt kun kuitenkin näyttelykelpoinen rotukoira taloon saatiin niin tokihan sitä pitää lähteä esittelemään. Ihan heti muutaman viikon Toffen meille tulon jälkeen mentiin jo ensimmäiseen mätsäriin. Siellä ei tosin mainetta vielä niitetty ja saatiinkin tuos sin. ei sij., mutta silti olen kyllä tosi ylpeä meistä molemmista, kun ensikertalaisina selvittiin ilman ylimääräistä draamaa.

Tästä se ruusukkeiden keräily sitten lähti!

Taas muutaman viikon kuluttua oli seuraava mätsäri, ja siellä alku olikin mitä mainioin ja pariarvosteluista suunnattiin punaisten kehään. Valitettavasti punaisten kehästä pudottiin ensimmäisten joukossa pois, kun Toffe ei sietänyt uroskoiria ympärillään. Luulen että se reagoi rähinöinnillään minun jännittämiseen. 

Punaisten kehässä. Uskomatonta, että tästä on olemassa tällainen pönötuskuva. Minusta kun tuntui että tuo rähjäsi ihan koko ajan molempiin suuntiin!

Meidän kolmannessa ja tähän mennessä viimeisimmässä mätsärissä Toffe oli suoranainen virtuoosi! Parikisassa hävittiin upealle setterille huonompien liikkeiden takia, mutta sitten sinisten kehässä tuomari oli sitä mieltä, että Toffe oli kehittynyt siinä välillä merkittävästi ja jatkettiinkin kisaa BIS-kehään. BIS-kehässä jännitys tiivistyi, kun tuomareilla oli julkistamatta enää voittaja ja toiseksi jäävä koira. Olin ihan ihmeissäni että niin pitkälle oltiin päästy, että koko loppuillan jaksoin hurrata saamaamme tulosta sin. BIS2. On se vaan niin hieno koira. :3

Tähän mennessä meidän kehien valtaus ei ole edennyt tätä pidemmälle, mutta vielä tämän syksyn suunnitelmissa olisi harjoitella kaksissa mätsäreissä ja sitten marraskuussa päästäänkin tositoimiin Jyväskylän KV:seen. Mua jännittää jo nyt ihan kamalasti, mutta oon antanu itelleni luvan jännittää vaikka koko tulevat puoltoista kuukautta, kunhan sitten kehässä osaan olla kunnolla. Luotan siihen että koira toimii niin kauan kun minäkin osaan toimia oikein.

Ainiin, elokuusta vielä sen verran, että käytiin arkitottelevaisuuskurssi, ja olen kyllä tosi tyytyväinen että päätin mennä sinne. Opin kamalasti kaikkea ja suosittelen kyllä kaikkien käyvän sen, jos on yhtään epävarma koirankäsittelijä. Siellä sain kyllä tosiaan huomata miten nopea Toffe on oppimaan. Samaan pitäis koittaa vaan pyrkiä itsekin!