Uusi ihana lelu!

Ostin viime viikolla Toffelle "sertilahjaksi" pienen aktivointilelun. Lelu on todella helppo, ja mietin jo ostaessani että saakohan Toffe sen parissa kulutettua minuuttiakaan ennen kuin on vetänyt kaikki nappulat naamariinsa.

Kyseessä on siis Trixie-merkkinen lelu joka näyttää tältä:

Kuva kopioitu www.wayfair.fi -sivustolta

Mukavana yllätyksenä lelun sisällä on kolme muovista tikkua vaikeuttamassa namien tuloa rei'istä ulos. Tikut saa myös tarvittaessa ottaa pois.

Toffe on nyt parit kerrat leikkinyt tuolla lelulla, ja on sillä aina enemmän kuin muutama minuutti sen kanssa vierähtänyt. Lisäksi se on joutunut jopa käyttämään vähän päätään lelun kanssa, koska se on niin erilainen kuin Toffen aiemmin ratkomat aivopähkinät.
Aiemmin olen antanut Toffelle pahvilaatikoita ja tyhjiä muovipulloja joiden sisään olen laittanut nameja. Pahvit Toffe on repinyt silpuksi saadakseen namit ja pulloja se viskelee niin että välillä niistä lentää muutama nappula ulos. Näitä kikkoja Toffe nyt kokeili tietysti tähän uuteenkin leluun. Repiminen ei tietenkään auttanut, ja viskelemälläkin napuja tulee hyvin vähän. On ollut hauska seurata kun koira miettii päänsä puhki miten ihmeessä mokomasta pötköstä saa herkut ulos. :D

Nyt harjoittelun jälkeen Toffe jo varsin nohevasti pyörittelee lelua ja saa nappulansa ulos, tässä todistusaineistoa:

Enkä enää edes jaksa pahoitella laadusta....
Tuo viereinen huone missä näkyy laattalattia on meidän keittiö, jonne Toffella on pääsy kielletty. Huomatkaa miten tarkkaavaisesti se keittiön oviaukolla nappaa lelun suuhunsa ja vie kauemmaksi kielletystä paikasta. ;) Vihmerä poika!

Haaste!

Tämmösen bongasin toisesta blogista ja päätin ottaa haasteen vastaan. (Vaikka ei mua haastettu, hehe. Kyyläilin vaan toisten blogeja...)

Alkaa siis tänään ja ens viikon tiistaina julkasen koosteen kuluneen viikon liikuntamääristä. :)

Ps. Hypoteesina tutkimukselle luulen meidän kuuluvan johonkin laiskimusten ja normilenkkeilijöiden väliin. Ehkä enemmän kuitenkin normilenkkeilijöihin.

Jyväskylä yllätti

....monellakin tavalla.

Akitojen kehät oli lauantaina, mutta me lähdettiin reissuun jo perjantaina ja yövyimme siskoni luona. Meitä oli sis mukana minä, Toffe ja mieheke.
Perjantai-ilta oli pelkkä katastrofi. Ensinnäkn matkalla söin karkkia ja hampaastani lohkesi palanen O.o (Pitäskin muuten soittaa hammaslääkäriin hehe) ja perillä Jyväskylässä peruutin auton pihasta suoraan kadunvarteen parkkeeratun auton etupuskuriin. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua että olikohan koko näyttelyreissu virhe.
Perjantai-illan päätteeksi lähdimme vielä iltalenkillä etsimään Paviljonkia, jossa näyttely järjestettiin. Noh...arvaahan sen kun kaksi ulkopaikkakuntalaista lähtee etsimään jotain niin hukassahan sitä ollaan. Onneksi puhelimen navigaattori auttoi. ;) Kahden tunnin sateessa kävelyn jälkeen märkinä ja väsyneinä löydettiin takaisin siskoni kämpille ja sain huomata että minulla on kehään vietävänä kurainen koira....Jes. Toffe oli vieläpä niin väsynyt ettei sen pesemisestä olisi tullut yhtään mtään joten tyydyin vaan hinkkaamaan sitä pyyhkeellä.

Epäilyistä ja pienistä takapakeista huolimatta näyttelyreissu kuitenkin kannatti!

Meidän kokemattomuuden vuoksi olin ilmoittanut Toffen nuorten luokkaan, jossa olimmekin ainoita. Tuomarina toimi kroatialainen Jasna Matejcic. Kehästä lähdimme tuloksella  ERI NUK1 SA ja pian suuntasimmekin siis Paras uros -kehään. Siellä koiria oli kolme, ja Toffe oli nuorin. Tuomari sijoitti meidän kolmanneksi, mutta voittaneiden koirien menestyksen vuoksi serti siirtyi meille!

Lopullinen tulos siis  NUO ERI NUK1 SA PU3 SERT!!! Uskomatonta! Tuijotin sertiruusuketta kädessäni ihan äimänä, ja mietin jo että tulikohan se meille vahingossa. :D Totta se kuitenkin oli, kun tuomarikin kävi vielä kättelemässä eikä kukaan riistänyt palkintoa kädestäni. Hihi.

....Onnea vaan vähän varjosti se kun samalla kun minä kättelin tuomaria, Toffe nappasi naapurikoiran häntäkarvoista kiinni. ONNEKSI sai suuhunsa pelkkiä karvoja, mutta kyllä se minua harmitti ja hävetti. ._. Noh, tästä lähin osaan sitten olla entistä tarkempi, ja pitää runsaammat turvavälit.

Tämmöinen sanallinen arvostelu saatiin:

"Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä vartalon ja pään suhde. Hyvä purenta. Suuret silmät mutta hyvä ilme. Hyvät kulmaukset, hännän asento ja ryhti. Hyvät liikkeet."

Ei ollut oikein mitään negatiivista laitettu. :O

Odotellaan kehien alkua.. :)

Nuorten kehässä, Toffe ei ihan kauheesti kiinnostanu tuo tuomari.. :D

Tuossa nyt muutama kuva. Valitettavasti kuvia kehästä ei ole enempää, mutta myöhemmin lisään vielä kuvan Toffesta sertin kanssa.

Oli muuten kiva huomata että Toffe oli selvästi tajunnut näyttelyhäkin idean! Se meni mielellään sinne sisälle ja oli siellä rauhassa eikä stressannut yhtään.

Seuraavaksi meillä olisi suunnitelmissa tammikuussa Kajaanin näyttely ja helmikuussa Joensuun ryhmänäyttely sekä Jyväskylä KV. Nyt pitää vaan muistaa pitää jäät hatussa eikä lähetä tuleviin näyttelyihin liian itsevarmoina!

Ainiin, niistä takapakeista vielä. Mieheke vielä pudotti Paviljongssa puhelimensa Toffen vesikuppiin... :__D

Hirvensorkkia ja vatsavaivoja

Käytiin eilen taas mejäilemässä. Tein tällä kertaa pidemmän jäljen kuin viimeksi, ja annoin sen taas odottaa tunnin ennen kuin Toffe pääsi sitä ajamaaan.
Voihan ilmavainu tuota koiraa! Alku- ja loppumakauksia lukuunottamatta sen nenä oli koko ajan ainakin 20cm päässä maasta. Ilmasta hastelu tietysti johti siihen, että koira hukkasi jäljen koko ajan. Aika vähän mentiin taas sitä itse jälkeä pitkin, mutta koira kuitenkin pyrki aina korjaamaan. Ja päästiinhän me sentään oikeasta suunnasta kaadolle tällä kertaa!
Kahdella aiemmalla kerralla Toffe on kaadolle päästyään vain haistellut sitä tovin ja sitten jatkanut kaikkea muuta nuuskuttelua. Nytkin se meinasi tehdä niin, mutta kun minä otin koiven käteeni ja olin laittamassa sitä pussiin, niin Toffe yhtäkkiä kiinnostuikin siitä ja olisi halunnut ottaa sen suuhun (ja syödä sen...). Ehkä se pikkuhiljaa alkaa päästä tämän touhun makuun! :)

Mietin että mikähän tuon jäljen hukkaamiseen voisi auttaa.. Pitäisikö minun antaa jäljen vanhentua pidempään, että se haju olisi siellä maassa eikä leijuisi ilmassa? Vai tarkentuuko sillä työskentelu vain harrastamisen jatkamisen myötä jos on tarkentuakseen? Hmh.

Ikävä kyllä meidän Jyväskylän reissu on vähän vaarassa. Syysflunssa on iskenyt sekä minuun että koiraan. Minuun nuhan muodossa ja koiraan vatsavaivoina.
Toffella on nyt noin viikon ajan ollut vatsa vähän sekaisin, mutta en aiemmin huolestunut siitä pahemmin. Nyt kuitenkin kaksi viimeistä iltaa se on vinkunut koko ajan ja eilen se myös oksensi. En antanut sille illalla ruokaa kuin ihan vähän jotta sain maitohappobakteerin syötettyä. Jospa se maha siitä rauhoittuisi...Ehkä Toffe ulisikin sen takia kun vatsaa väänsi.
Toffe on madotettu viimeksi heinäkuussa ennen rokotuksia. Pitääkö minun madottaa se nyt taas syksyllä vai vasta keväällä uudestaan? Voiko nää vatsavaivat nyt liittyä siihen?

Isänpäiväpostaus

Kaikille iselle hyvää isänpäivää!
Toffekin on isä, joten voidaan tätä päivää hehkuttaa vähän täällä bloginkin puolella. :)

(c) Karoliina

Tuossapa yksi Toffen jälkeläisistä. Kyseessä on siis akita/basset hound -miksaus, jonka saimme tavata pian Toffen meille tulon jälkeen. Vekkulin näköinen kaveri, eikä siitä tietämättä osaisi arvata että siinä akitaa on. Toisaalta kun sen tietää, niin minä ainakin huomaan ilmeessä samaa. Samoin tuolla pennulla näyttää olevan sama tapa kuin Toffella, että kavereiden korvia pitää mutustaa. ;D

Me käytiin eilen koirapuistossa. Akitaahan harvemmin koirapuistokoiraksi luonnehditaan, mutta iltaisin ei huvita lähteä pimeään metsään tarpomaan, joten lähdettiinpä ainakin katsomaan josko puisto olisi tyhjä tai siellä olisi meille sopivaa seuraa.
Ja olihan siellä. Siellä oli meille jo ennestään tuttu rottewilernarttu Nella, ja pian saapui myös kolme muuta koiraa, jotka olivat kaikki narttuja. Voi mikä tuuri meillä kävikään!
Koirat juoksentelivat keskenään, kaksi tapellen kepistä ja loput muuten vaan perässä juosten. Toffe kuului siis perässä juoksijoihin.. :D Sitä kun ei kepit pahemmin kiinnosta niin se keskittyi roikkumaan toisten hännissä. Huoh...riiviö.
Hetken kuluttua puistoon saapui vielä yksi koira. Vähän jännitti mitä Toffe sanoo, kun uusin kaveri näytti olevan uros. Ihmettelin kovasti kun Toffe vain heilutteli iloisena häntää eikä pönöttänyn dominoivan näköisenä. Uroksen omistaja kertoikin koiran olevan kastroitu, eli se kait selittäisi asian. Noh, kiva jos ihan kaikki urokset ei ole tuolle egoilijalle punaisia vaatteita. :D Kerran Toffe ja tämä uros tosin seisoivat napit vastakkain ja sieltä alkoi pientä örinää kuulumaan, mutta kielsin vaan napakasti niin tilanne loppui siihen ja molemmat lähtivät omille tahoilleen riekkumaan. Tiiä sitten tuliko se toinen koira Toffen mielestä liian lähelle minua, koska tämä tapahtui ihan minun edessäni.

Puistoilu taisi viedä Toffesta kaikki mehut, nimittäin sen tänäänkin nukkunut vain koko päivän, eikä ole edes häseltänyt niinkuin yleensä. Kai se on vain kovin väsyttävää riiastella niin monen tytön kanssa kerralla. :')

Metsäilyä ja sitä itseään

Näitä tekstejä nyt tulee ihan jatkuvalla syötöllä mut pitäähän sitä kirjotella ainaki niin kauan ku tätä innostusta riittää! :D

Käytiin tänään Toffen kans taas metsälenkillä. Heti alkuun kun koira pääs autosta tuli huomattuu että ehkä se on sittenkin lintukoira! Tarkemmin sanottuna ajava lintukoira. Ehkä 50m päässä meistä pölähti muutama (kana?)lintu lentoon ja Toffe lähti into pinkeenä jahtaamaan niitä. Se ei haukkunut eikä mitään, onnesta soikeena kahteli vaan taivaalle niiden lentoa ja laukkas perässä. Reppana kait kuvittelee lentävänsä niiden mukana vielä joku kerta.

Ois muuten mielenkiintosta nähä miten se suhtautus oikeen riistan sattuessa eteen. Lähtisköhän se ajamaan hirviä ja peurojakin vai jokohan se sillon jopa vähän haukahtelis? Jaa-a, tuleekohan meille koskaan hirvieläimiä vastaan että saatas asia selville...? Toisaalta voishan sitä mennä konehirvitestiinkin selvittämään. Pistetäänpä asia mietintämyssyyn. :D

Noniin, ei siis saatu lintupaistia joten jatkettiin lenkkiä. Koira viipotti edellä hirveellä tohinalla, mut oli taas ihana huomata miten se aina välillä kääntyi tarkistamaan että tulenhan minä perässä. Muutaman kerran huvikseen tein äkkiseltään u-käännöksen enkä sanonut mitään, mutta en koskaan montaa askelta ehtiny ottaa kun koira jo rykäs ohi tutkimaan tätä uutta valitsemaani suuntaa.

Etsi kuvasta koira :D

Vähän pysähdyttiin poseeraamaan.

Jossain välin lenkkiä Toffe katosi pöpelikköön herkeksi. Tilanne ei ollut mitenkään erikoinen joten tiesin sen palaavan ihan parin minuutin sisällä taas luokseni, ja niinhän se palasikin...................tämän näköisenä:

yök.

Juu-u, oikein arvattu, koira kävi pyörimässä siinä itsessään. Hajusta päätellen hevosen. Yyyyyh, kylläpä kiinnosti ottaa tuo lenkin jälkeen taas auton kyytiin ._. Noh, sitä jaskaa ei onneks ollu muualla ku tuossa kaulassa niin ei se auto tainnu sotkeutua ku penkillä oli viltti suojana.

Koira arvosti ku jo toista kertaa tänään raahasin sen pesulle (aamulla rapalenkin jälkeen suihkutin vatsan ja jalat), onneks se sentään on jo sen verran tottunut pesuun ettei enää räpistele kaikin keinoin pakoon. Sen verran monesti sitä on tässä syksyn mittaan saanu huuhtoa. :D 

Parasta on tietysti se että eihän se haju lähtenyt. Saa nähä lähtiskö se pois ees siihen Jyväskylän näyttelyyn mennessä. D: Veikkaan että ei. Faak. 

Syksyn viimeinen mätsäri

Lauantaina oli Pohjois-Karjalan Seurakoirien järjestämä Halloween-mätsäri ja lähdettiin taas Toffen kanssa katsomaan että miten pärjätään. Suunnitelma oli että totutellaan Toffea hallissa oloon, muihin koiriin ja nyt uutena juttuna näyttelyhäkkiin.

Mentiin paikalle hyvissä ajoin jo kello 11, kun ilmoittautumiset alkoi. Oltiin ensimmäisten joukossa, joten saatiin valita mihin leirimme pystytetään. Toffen näyttelyhäkki on ihan jumalattoman kokoinen kevytmetallihäkki, joten sitä leiriytymistilaa tarvittiin aika paljon. Ostin häkin siis käytettynä ja taisin vähän yliarvioida Toffen tarvitseman tilan 8D

Tässä vähän osviittaa häkin koosta.... :D

Toisin kuin viime mätsärissä, olin tällä kertaa jaksanut herätä aikaisin ja käyttää Toffen kunnon lenkillä ennen lähtöä. Se siis helpotti tilannetta hyvinkin paljon.

Kun häkki oli saatu pystytettyä, laitoin Toffen sinne ja katsoin miten se käyttäytyy. Toffe ei siis ole ennen ollut kunnolla häkissä. Silloin kun hankin sen, laitoin sen huoneeseeni jotta Toffe voisi mennä sinne nukkumaan halutessaa. Koskaan se ei sinne kuitenkaan mennyt oma-aloitteisesti, joten vein häkin varastoon. Ajattelin nyt mätsärissä kuitenkin kokeilla olisiko siitä hyötyä, koska ei Toffea koskaan ole ahdistanutkaan siellä häkissä olla. Laitoin vielä peiton häkin päälle näköesteeksi, jotta muut koirat eivät sitä häiritsisi. Tilanteeseen nähden Toffe osasi olla siellä häkissän yllättävän nätisti, eikä hermostunut pahasti, kunhan minä pysyin siinä häkin vieressä. Viskelin sille vielä herkkuja sinne etsittäväksi. Ensi kerralla pitäisi varmaan ottaa mukaan jotain ihan oikeaakin tekemistä, kuten kong tai joku luu. 

Häkkihomma oli siitä hyvä, että se helpotti minun tekemistäni paljon, kun minun ei tarvinnut koko ajan pitää koiraa käsissäni ja ja sen huomiota itsessäni, ettei se murise joka suuntaan. Harmi vaan ettei Toffe itse vaikuttanut viihtyvän siellä erityisen hyvin, mutta ei se toisaalta yrittänyt uloskaan murtautua... Ehkä se vielä tottuu olemaan siellä... :--))

Ennen kehien alkamista hoksasin vielä kehittäneeni kehätoimitsijoille ylimääräistä tekemistä, kun olin ilmoittanut meidän nuorten luokan sijasta junnuihin. Enhän minä dorkana tajunnut, että nää teini-ikäisetkin oli jaoteltu vielä kahteen eri luokkaan...Meidät kuitenkin onneksi saatiin vaihdettua oikeaan luokkaan ja alkoi pitkä odottaminen, koska ennen meidän luokkaamme tuomarimme arvosteli juniorit.

Olimme nuorten luokassa viimeiset arvosteltavat, mutta minä menin ehkä turhan aikaisin jo kärkkymään kehän laidalle omaa vuoroamme. Siinä sitten hengailtiin kanden uroskoiran välissä, mutta ihmeen hyvin Toffe jaksoi keskittyä minuun, kun syötin sille koko ajan herkkuja. Tässä kohtaan ehkä huomasi häkissä olon hyödyn, sillä yleensä jossain vaiheessa mätsäriä Toffe väsähtää ja alkaa kiukkuiseksi ja etsii uroksia kelle möristä. Nyt kun se olikin välillä häkissä, niin se ei väsynyt niin helposti. Toisaalta en ole myöskään ennen kokeillut namittaa sitä koko ajan kun seisomme ihmis- ja koiramassan keskellä. 

Omnomnom. Odotelaan kehään pääsyä :)

Lopulta pääsimme kehään ja Toffe käyttäytyi upeasti. Ahkerasta namittamisestani huolimatta sitä vielä kehässäkin kiinnosti herkut ravatessa se keskittyi minuun eikä lähtenyt jahtaamaan edellä menevää pariamme. 

Tuomarimme oli erittäin mukava nainen (Toffea ei ole koskaan tuomaroinut ja kähminyt mies, hups..) joka ihasteli Toffen ilmettä. Yllätyksekseni hän myös tiesi Toffen olevan kodinvaihtaja ja sanoi että hänen täytyykin kehua Noora-kasvattajalle miten upea koira Toffe on. Hassu juttu, en tuntenut sitä tuomaria eikä mulla oo mitän hajua mitä kautta hän tiesi Toffen, mutta kaipa ne on vaan nää pienet koirapiirit missä tieto kulkee.. :D

Saimme sitten punaisen nauhan (hih, toista kertaa ikinä!) ja sen mukana myös palkinnoski pienen pussukan Jeppe-nappuloita. Toffe nappasi pussukan heti kädestäni ja kantoi sen ylpeänä kehästä ulos ja alkoi saman tien repimään sitä auki. Ilmeisesti hän oli sitä mieltä että oli uurastanut kovasti ja ansaitsi nyt palkkansa. (Yleensä olen koittanut välttää Toffella kaikkea viljaa, mutta siirryimme vähän aikaa sitten pääasiallisesti raakaruoalle enkä ole enää ihan niin tarkkana koska se ei kuitenkaan pääruuissaan saa mtään viljaa.)

Kehässä. Kuvakulma vähän hassu mut ompahan kerrankin laadukas kuva. (c) Heini

Heti meidän jälkeemme alkoi nuorten luokan sinisten saaneiden nauhakehä, ja tällä välin käytin Toffen pikapissalla pihalla. Sitten juoksimmekin takaisin sisälle halliin ja punaisten kehään. 

Nauhakehässä oli ahdasta ja jouduimme taas kahden uroksen väliin. Ihmetyksekseni Toffea vieläkin kiinnosti minä ja namit eikä se vilkaissutkaan koiria ympärillään. Takana oleva koira tuli vieläpä ihan Toffen ahteriin kiinni haistelemaan eikä Toffe näytänyt edes huomaavan! Jee!

Ilokseni ja yllätyksekseni päästiin vieläpä palkintosijoille, sillä Toffen lopullinen tulos ole nuorten PUN3!! Onkai tuo koria sitten komea muidenkin kuin vain minun mielestä :3 Palkinnoksi sen Jeppe-pussukan lisäksi karttui sitten vielä pari pussukkaa muita herkkuja. Ainiin ja saihan kaikki osallistuessaan jo Peten koiratarvikkeen matkavesikipot. Olipahan Poks siis panostanut varsinkin palkintopuoleen, kun jokainen sai jotakin! :) 

Possut juoksee.

Palkitut nuorten punaset.
Ykkössijan saanut upea x-rotuien puuttuu kuvasta.
 Ja Toffe luulee viereistä pommia välipalaksi :D

Nyt päästiin lähtemään kotiin ja mieli oli hurjan paljon parempi kuin viime mätsärissä. Koira osasi käyttäytyä kun löysin sen kanssa yhteisen sävelen ja niitettiinpä vielä mainetta ja kunniaakin! 

Rankka esiintyminen oli kyllä vienyt koirasta kaikki mehut ja kotona kaveri olikin jo varsin väsynyt. Koitettiin ottaa vielä kuvia komeasta (melkein) voittajasta mutta eihän siitä mitään tullut kun poika meinasi nukahtaa pystyyn. Lopputulos olikin sitten tällainen: 

Ei huvittanu vissiin enää edustaa.

Koira sai nukkua pienet päikkärit ennen kuin lähdettiin käyttämään sitä pikapissillä pihalla. Päikkärit oli kuitenkin ilmeisesti liian lyhyet koska mulla olikin narun päässä perässä vedettävä malli akitasta. Koiraparka vaan löntysteli perässä ihan voimattomana. :D

Fiilis viime lauantaista on nyt mitä mahtavin, ja vähän jo uskallan toivoa että ehkä ei tullakaan Jyväskylä KV:sta kotiin EVA:n tai HYL:syn kanssa, vaan jospa sieltä jonkunlainen arvostelukin saataisiin. 

Minun hieno pieni mies. <3

Ongelmia...mutta kenellä?

Eilen kävin vetämässä Toffelle taas verijäljen. Se homma ei tosin mennyt ihan oikeaoppisesti koska jäljentekoa aloittaessa hoksasin että olin unohtanut ottaa vettä mukaan. Se sienihän siis pitäisi kastella vedellä ennen kun alkaa verellä läträämään. Pengoin autoa jonkun vanhan vesipullon löytymisen toivossa, mutta eihän sieltä löytynyt kuin pari vajaata limpparipulloa. Arvelin että ehkä kuiva sieni on hitusen parempi kuin jaffalla kostutettu (:D) joten sillä sitten mentiin.
Annoin jäljen vanhentua tunnin ajan ennenkun hain Toffen ajamaan sen. En tiedä johtuiko se nyt sitten siitä kuivasta sienestä vai mistä, mutta Toffe tuntui olevan ihan pihalla. Alkumakaukselta se lähti muutaman askeleen verran jälkeä myöten, mutta poikkesi sitten monta metriä väärään suuntaan. Pian se harhaili takaisin jäljelle, ja kulki hetken sitä pitkin, mutta lähti sitten toiselle puolen jälkeä harhailemaan. Loppujen lopuksi aika vähän mentiin sitten sitä itse jälkeä pitkin. Kaadonkin se löysi ilmavainulla ja meni sinne aivan eri suunnasta kuin mistä jälki meni.

Johtuikohan tuo siksakkailu nyt sitten siitä kuivasta sienestä, vai olisiko jäljen pitänyt olla pidempi, jotta Toffe olisi päässyt hommaan mukaan? Vai onko mulla vaan kerrassaan niin ilmavainuileva koira, ettei sen kanssa tätä oikein kannata harrastaakaan? :( Toisaalta, ei meillä kokeisiin mikään hinkukaan ole, joten kai tätä voi sillointällöin harrastaa omaksi ilokseen ja ihan päin honkiakin? :D

Jäjestyksen jälkeen laitoin Toffelle valopannan kaulaan ja ajattelin sen päästää taas hetkeksi juoksemaan vapaana. Me oltiin siinä samassa kangasmetsässä kuin viimeksikin, joten taas uskalsin päästää. Iltapäivä oli kuitenkin jo myöhällä, joten pimeä laskeutui varsin äkkiä. Toffe hortoili ympäriinsä ihan korvattomana eikä tuntunut kuuntelevan mitään joten päätin että on parempi lähteä kotiin. ....paitsi että enhän minä sitä päättömänä kanana juoksevaa koiraa saa mitenkään kiinni. Kokeilin mennä autoon ja lähteä ajamaan vähän matkaa, josko tuo teiniääliö sitten suvaitsisi tulla kyytiin kun hoksaa että muuten jätän sen metsään. Toffe tulikin heti lähemmäs kun käynnistin auton, ja lähti perään kun lähdin ajamaan. Pysähdyin ja avasin oven jotta herra voisi hypätä kyytiin, vaan eipä se hypännyt, mielummin juoksi auton vierellä. Kokeilin ajaa pidemmän matkaa ja kovempaa, jos sille vaikka tulisi oikeasti se tunne että jätän sen metsään. Ei auttanut sekään. Siellä istuskelin sitten mättäällä ja melkein tihrustin itkua miettiessäni että miten hitossa saan koiran autoon ja pääsen sieltä pimeästä metsästä pois. Ainut positiivinen asia siinä tilanteessa oli se, että koira pysytteli koko ajan lähettyvilläni eikä lähtenyt mihinkään litomaan. Houkuttelin sitä luokseni kuivilla kanapaloilla mutta eihän nekään sitä kiinnostanut, kun edessä aukeni kiehtova metsä hajuineen.

Lopulta Toffe tuli luokseni lannistuneesti löntystellen (eikä ne kanapalat kelvanneet vielä silloinkaan) ja minä sain napattua sen hihnaan kiinni. Käytiin pikkulenkki pyörähtämässä pimeällä polulla ja sen jälkeen lähdettiin kotiin.
Olin ihan suunnattoman raivon vallassa ja kirosin jästipäistä koiraani. Kuitenkin mietittyäni asiaa yön yli koin valaistuksen. Miksi ihmeessä Toffe olisi tullut luoksenu kun hihna kädessäni rääyin sille? Ja koitin vielä heilutella jotakin kuivaa lihankänttyä joka tuskin vetää vertoja vapaudentunteelle metsässä. Varsinkin kun annoin Toffen juosta vain ehkä kymmenisen minuuttia.

Muistelin joskus lukeneeni erään blogitekstin, jossa kerrotiin miten omapäistä vinttikoiraa voi pitää vapaana. Toffe ei kylläkään ole vinttikoira, mutta omapäinen sitten senkin edestä. Parhaiten minulle jäi mieleeni tekstin kohdat, joissa sanottiin, että koiraa on turha huudella luokseen sellaisilla hetkillä, kun itsekin tietää ettei se tule. Juuri sellaisia hetkiä nuo alkuinnostushyppelyt on. Samoin siinä teksissä sanottiin, että luoksetulossa palkan pitää olla erityisen hyvä. Minun eilen tarjoamani palkka oli kaikkea muuta kuin hyvä: rääkyvä vihainen emäntä ja kuiva pala kananfilettä. Tuskipa eilen olikaan siis kyse kelvottomasta koirasta, vaan kelvottomasta emännästä. Minä kun olen tähän asti kuvitellut kouluttavani koiraa, mutta koira se taitaakin välillä kouluttaa minua. :')

Tänään siis eilisestä oppineena lähdimme päivällä valoisalla uudestaan samaan metsään samoilemaan. Otin koiralle hyvät eväät mukaan ja annoin sen viipottaa rauhassa. Eilisen jälkeen luotin siihen ettei se minua jätä, vaan pysyttelee lähellä. Välillä se taas katoili pöpelikköön näkymättömiin, mutta en ottanut asiasta stressiä, koska aina se kävi morjenstamassa minua ennenkuin lähti seuraavalle kierrokselleen. Kerran se jopa lähti kuin ammuttuna pinkomaan jonkun eläimen perään, mutta parisataa metriä juostuaan kääntyi takaisin ja lähti taas seuraamaan minua. On se vaan sittenkin hieno laumasieluinen piski. :')<3
Kymmenen minuutin sijasta lenkkeiltiin tänään pari tuntia, ja sittenpä autolle takaisin tultaessa se hyppäsi kiltisti kyytiin. Ihan hyvä koira se on, vaikka välillä vähän ärsyttääkin. :) Ja samaa mieltä taitaa Toffe olla minusta! :D

Taas ihan kökkökuva. Älä osta Lumiaa....

PS. hehee, löysin miten laitetaan kuvatekstejä. Hyvä minä!