Toffekin on isä, joten voidaan tätä päivää hehkuttaa vähän täällä bloginkin puolella. :)
(c) Karoliina |
Me käytiin eilen koirapuistossa. Akitaahan harvemmin koirapuistokoiraksi luonnehditaan, mutta iltaisin ei huvita lähteä pimeään metsään tarpomaan, joten lähdettiinpä ainakin katsomaan josko puisto olisi tyhjä tai siellä olisi meille sopivaa seuraa.
Ja olihan siellä. Siellä oli meille jo ennestään tuttu rottewilernarttu Nella, ja pian saapui myös kolme muuta koiraa, jotka olivat kaikki narttuja. Voi mikä tuuri meillä kävikään!
Koirat juoksentelivat keskenään, kaksi tapellen kepistä ja loput muuten vaan perässä juosten. Toffe kuului siis perässä juoksijoihin.. :D Sitä kun ei kepit pahemmin kiinnosta niin se keskittyi roikkumaan toisten hännissä. Huoh...riiviö.
Hetken kuluttua puistoon saapui vielä yksi koira. Vähän jännitti mitä Toffe sanoo, kun uusin kaveri näytti olevan uros. Ihmettelin kovasti kun Toffe vain heilutteli iloisena häntää eikä pönöttänyn dominoivan näköisenä. Uroksen omistaja kertoikin koiran olevan kastroitu, eli se kait selittäisi asian. Noh, kiva jos ihan kaikki urokset ei ole tuolle egoilijalle punaisia vaatteita. :D Kerran Toffe ja tämä uros tosin seisoivat napit vastakkain ja sieltä alkoi pientä örinää kuulumaan, mutta kielsin vaan napakasti niin tilanne loppui siihen ja molemmat lähtivät omille tahoilleen riekkumaan. Tiiä sitten tuliko se toinen koira Toffen mielestä liian lähelle minua, koska tämä tapahtui ihan minun edessäni.
Puistoilu taisi viedä Toffesta kaikki mehut, nimittäin sen tänäänkin nukkunut vain koko päivän, eikä ole edes häseltänyt niinkuin yleensä. Kai se on vain kovin väsyttävää riiastella niin monen tytön kanssa kerralla. :')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti