maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tilannepäivitystä

Noooniiin taas on aikaa vierähtänyt sitten viime päivityksen. Ei tässä välin tosin paljoa ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin.

Ensinnäkin, meidän lauma koostuu nykyään vain minusta ja Toffesta. Muutimme Toffen kanssa syyskuussa pois kaupunkikämpästä takaisin porukoilleni. Porukoilla asuimme nelisen kuukautta, ja tammikuussa muutimme Pohjois-Pohjanmaalle Iihin. Täällä asumme pitkään tyhjillään olleessa mummolassani. Meillä on aika hyvin tilaa kahdestaa suuressa omakotitalossa :P
Hyvin  ollaan kyllä täällä landella viihdytty, vaikkakin nämä lenkkimahdollisuudet tässä kodin ympäristössä ovat melko tylsät. Onneksi autolla kuitenkin pääsee tarvittaessa minne haluaa.

Tammikuussa Toffe myös valioitui Kajaani KV:ssa ollen samalla myös ROP. Emme kuitenkaan jääneet ryhmäkehiin, koska edessä oli vielä pitkä muuttopäivä ja pakkanen oli muutenkin liian kova autolle seisoa parkissa lämmittämättömänä.

Tuomarina oli Mari Pajaskoski, ja arvostelu kuului näin:

Erinomaista tyyppiä oleva ryhdikäs uros, jolla oikeat mittasuhteet ja kokoonnähden riittävä raajaluusto. Hyvä pään muoto ja vahvuus ja oikea-asentoiset korvat. Hieman pyöreät vaaleat silmät. Erinomainen eturinta, tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä ylälinja. Käpälät voisivat olla tiiviimmät. Liikkuu rodunomaisesti sivulta, ahtaasti takaa ja löysin kyynärpäin edestä.

ERI SA AVK1 PU1 SERT CACIB ROP ---> FI MVA

Aivan huikea tulos siis, ja arvostelukin loistava. Tuomari on löytänyt mielestäni oikeat virheet koirasta. Oli huikeaa, kun samalla reissulla Toffe sekä valioitui, että keräsi koko potin muiltakin osin! Kaikin puolin onnistunut reissu :)



Vuorenvarman kennelille päivä oli muultakin osin onnistunut, sillä VSP oli kaunis narttu Vuorenvarman Rajatapaus. 

Kajaanin näyttelyn jälkeen olemme Toffen kanssa viettäneet melko hiljaista eloa uuteen asuinpaikkaan tottuen. Toffe tuntui ainakin aluksi vähän kaipaavan kotiin. Ehkä siitä tuntui oudolta asua minun kanssani kahdestaan, tämä kun on meille ensimmäinen kerta. Hienosti herra on kuitenkin osannut olla, eikä ole tavallista jääräpäisyyttään suuremmin kapinoinut. :) 

Eilen Oulussa järjestettiin collie-yhdistyksen nimissä mätsäri, ja mekin Toffen kanssa käytiin katsomassa meininkejä. En ilmoittanut Toffea kehään, sillä koiria oli niin paljon että hommassa olisi mennyt koko päivä. Mätsäriin oli kuitenkin ilmoitettu muita akitoita, ja käytiinkin vähän tutustumassa heihin. 
Toffe osasi käyttäytyä hienosti ja isommilta pörinöiltä vältyttiin. Koiria oli tosi paljon ja välillä meinasi olla ahdastakin, mutta liekkö tuon pääkopassa tapahtunut jotain aikuistumista kun ei Toffe jaksanut moisesta hälinästä ottaa paineita. 

Mätsärituristi


Kesälle meillä ei ainakaan vielä ole suuria suunnitelmia. Itse keskityn uuteen työhöni ja tätä kotimme pihamaatakin pitäisi laittaa. Tämä talo on tosiaan ollut muutaman vuoden asumaton, joten pihakin on melkoinen viidakko. Toffe saa toimia näissä hommissa työnjohtajana. :P

Elokuussa varmaan käydään Oulun akitapoppoon kanssa Ruotsin puolella näyttelyissä, josko sieltä saataisiin Ruotsin valioituminen. Ja cacib-tilihän on nyt avattu joten kaikki sormet ja varpaat ristiin senkin suhteen... :)

Ylpeä valio

Nelivuotispönötys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti